Logo
 

Peruskaariveto on 180 asteen kaari, jossa vaakatasossa olevalla melalla lapa pyritään viemään mahdollisimman kaukana kajakin rungosta. Paras kääntävä teho on vedon ensimmäisellä ja viimeisellä kolmanneksella. Kaariveto tehdään vartaloa kiertämällä. Nämä perusasiat on muistettava lisättäessä vetoon teknisesti vaativampia osia. Kaariveto takaa eteen on teknisesti samanlainen kuin edestä taaksepäin suuntautuva veto.

Kallistamalla kajakkia kaarivedon puolelle tehostetaan kajakin kääntymistä. Kallistettaessa lavan kulmaa kannattaa loiventaa hieman, jolloin saadaan tukea vetoon. Samalla voidaan siirtää aavistus ylävartalon painosta vedon päälle. Kaarivedossa kajakkia tulisi kääntää alavartalolla, painaen tehokkaasti ulkokaarteenpuoleisella jalalla jalkatukeen

Katse on helpointa pitää aluksi melassa, mutta tavoite on katsoa sinne mihin ollaan menossa.

Käytännössä kaarivetoa käytetään melonnan ohessa harvoin kokonaisena. Kajakin kulkusuuntaa on helpointa muuttaa käyttämällä kaarivedon jälkimmäistä puolikasta. Tämä veto on kätevä lisätä normaaliin eteenpäin vetoon.

Kaarivedon etu ja takaosan käyttämisen valintaan vaikuttaa paljon myös tuulen suunta. Tuuleen käännetään etuosalla ja tuulesta poispäin takaosalla.

Jose Lahtinen