Logo
 

Kallistamisella on yhdistettävissä kaikkiin ohjaamiseen tarkoitettuihin tekniikoihin. Kallistamista on kahden laista. Painopisteen kajakin päällä pitävä kallistaminen ja nojaava painopisteen sivulle siirtävä kallistaminen (englanniksi edge ja lean).

Painopisteen kajakin päällä pitävää kallistamista käytetään kajakin ohjaamiseen. Kallistettaessa kapeaa merikajakkia paino siirretään toiselle kankulle. Tämä riittää aikaansaamaan usein riittävän ja rennon kallistuksen. Mikäli halutaan vielä lisätä kallistusta, voidaan ylemmällä reidellä nostaa kajakkia yläkannesta/reisituesta enemmän kallelleen. Alemman jalan voi painaa pohjalle tai ottaa tukeva ote jalkatuesta. Pää pidetään pystyssä ja vartalo näyttää edestä c malliselta.

Nojaamalla kallistetaan tietyissä tekniikoissa. Tämä vaatii aina melatuen ottamista osana tekniikkaa. Nojaamalla kallistamalla saadaan kajakki parhaimmillaan lähes pystyyn kyljelleen, mikä mahdollistaa nopean suunnan muuttamisen ja se lyhentää myös vesilinjaa reilusti. Nojaamista johtaa pään sivulle vieminen, mitä seuraa koko loppu vartalo.

Yleisesti kajakkia kallistetaan ulkokaarteen suuntaan, mikä saa kajakin perän sivuluisuun. Suurin osa kajakeista toimii näin. Useimmat kajakit kääntyvät myös sisäkaarteeseen kallistettaessa, mikä saa kajakin seuraamaan rungon muotoa kuin kiskoilla. Kallistamiseen liitetään aina melakäyttö, eikä pelkällä kallistamisella ohjautuvaa kajakkia ole olemassa. Pääsääntöisesti kajakki kääntyy sinne mihin sen liike on sitä viemässä ja kallistamisella voidaan säädellä tätä. Käännös aloitetaan melalla ja sitä voidaan hallita kallistamisen eri asteilla tai kallistamisen suunnalla. Kallistaminen lyhentää myös kajakin vesilinjan pituutta, mikä omalta osaltaan helpottaa kajakin kääntämistä.

Jose Lahtinen