Melontaonnettomuudessa Jongunjoen Aittokoskella meloja jäi jaloistaan puristuksiin kanoottiin keskellä kuohuvaa koskea. Hänet pelastettiin jääkylmästä vedestä vakavasta hypotermiasta kärsineenä 45 minuutin ponnistelujen jälkeen rikkomalla kanootti kirveellä.
Toukokuun 17 päivä vuonna 2003 oli aurinkoinen ja lämmin. Vesi oli kuitenkin kylmää, sillä jäät olivat lähteneet vasta pari viikkoa aiemmin. Joen virtaama oli 40 – 50 m3/s eli tulvahuipun tuntumassa ja noin kymmenkertainen loppukesän virtaamaan verrattuna. Perinteiseen melontatapahtumaan, ”Jongun hujaukseen” osallistui nelisenkymmentä kajakkia ja avokanoottia. Reitin alkutaipaleen kosket aiheuttivat yllätyksiä varsinkin avokanooteille. Hiidenportin kuohuissa uivat useat melojat. Vaaratilanteita ei syntynyt. Melojat olivat hyvin varustautuneet jääkylmään veteen, ja Lieksan Melojien turvaryhmä hoiti hyvin tehtävänsä.
Reitin viimeisellä koskella, Aittokoskella oli hujaukseen osallistuvien ohella muitakin melojia. Siellä oli myös Jorma ystävineen, joista osa oli kokeneita melojia ja osa aloittelijoita. Jorma kuului jälkimmäisiin. Hän rohkaisi kuitenkin mielensä ja päätti laskea Aittokosken kokeneemman ystävänsä Maken kanssa.
Jorman ja Maken inkkari horjahti kosken niskan kahdessa isossa aallossa ja haukkasi vettä. Kanootti pysyi kuitenkin pystyssä ja jatkoi matkaansa vesilastissa kohti suvantoa. Tilanne tuntui olevan melojien hallinnassa. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Vesilastissa olevan kanootin keula osui pohjan kiveen. Make lensi takapenkiltä Jorman selkään, Jorma putosi polvilleen kanootin etuosaan. Kanootti lennähti virran voimasta sivulle ja kiertyi vieressä olevan ison kiven ympärille. Vesimassat käänsivät kanootin kuoren nurinpäin. Jorman molemmat jalat jäivät puristuksiin kanootin etupenkin ja pohjan väliin. Jorman vaelluskengät lukitsivat jalkaterät tiukasti kiinni.
Kokenut koskimeloja Juha avusti Lieksan Melojien turvaryhmää. Hän oli jäänyt Aittokosken keskivaiheille passiin varmistamaan melojien selviytymistä kosken alkuosan aalloista. Hän havaitsi onnettomuuden, mutta kesti jonkin aikaa ennenkuin hän ymmärsi tilanteen vakavuuden. Hän laski kosken alas ja ui köyden avulla kivelle, jossa Make piti Jorman päätä pinnalla. Jormalla ja Makella oli kevyt, kesäinen melontavarustus. Jääkylmä, virtaava vesi alkoi nopeasti kangistaa kivellä olijoita.
Aluksi kanoottia yritettiin irrottaa kiven kylkeen ajaneen kumilautan avulla. Kanootin erikoismuovi oli kuitenkin liimautunut kiven ympärille ja vesimassat painoivat sitä tiukasti kiveä vasten. Juha sai rannalta heitetyn kirveen ja yritti rikkoa kanoottia taitekohdasta kiven yläpuolelta. Työskentely oli hankalaa, koska hänen piti samanaikaisesti estää Jorman päätä painumasta kosken kuohuihin. Voimakas virta esti köyden pujottamisen Jorman kainaloiden ali rinnan ympärille.
Pelastustoimet jatkuivat kosken kivellä. Tunnelma rannalla oli ahdistava: olimme kaikki melko lailla voimattomia ja neuvottomia. Juhan avuksi kivelle saatiin Jukka. Pelastusmiehistöä ja melojia oli runsaasti paikalla, mutta kivelle mahtui vain kaksi auttajaa.
Aika kului, mutta Jormaa ei ponnisteluista huolimatta saatu irti. Mitkään yritykset eivät tuntuneet tuovan ratkaisua. Jorman molemmat jalat olivat tiukasti penkin alla kiinni. Kanootti ei irronnut kiveltä edes kumilautan vetämänä. Kanootin halkaisu kirveellä taitekohdasta ei onnistunut. Muovista penkkiä ei saatu revittyä irti.
Lopulta Juhan ja Jukan avuksi kivelle tuli turvaryhmän jäsen Mika. Sitten sovittiin työnjaosta: Mika piti Jorman päätä pinnalla, Juha keskittyi rikkomaan kanoottia kirveellä, ja Jukka tuki Juhaa. Kirveellä työskentely osittain veden alla oli hankalaa ja vaarallista: Jorman jalka oli muutaman sentin päässä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Kaikki ymmärsivät, että kysymys oli enää minuuteista. Jorma oli ollut yli puoli tuntia jääkylmässä, virtaavassa vedessä ja kärsi vakavasta hypotermiasta.
Vihdoin etupenkki saatiin kirveellä lohkottua kanootista. Ensin penkin alta irtosi toinen jalka ja sitten toinen. Jorma siirrettiin pikaisesti kumilauttaan ja edelleen rantaan, jossa Jongun hujaukseen osallistunut lääkäri käynnisti elvytystoimet. Jorma oli tajuttomuuden partaalla, kuuli ääniä, mutta ei nähnyt mitään. Lieksasta tulleen ambulanssin miehistö saapui paikalle ja jatkoi elvytystä.
Jorman pelastaminen kesti runsaat 40 minuuttia. Veden lämpötila oli 8 astetta. Jorman kehon lämpötila 15 minuutin elvytyksen jälkeen oli 32 astetta. Hän oli käynyt kriittisen rajan tuntumassa. Hänen rauhallisuutensa, suuri kokonsa ja hyvä peruskuntonsa auttoivat pelastumisessa. Ratkaisevaa oli kuitenkin Juha Hiltusen ja Jukka Heikkisen ponnistelu Jorman irrottamiseksi. Avokanoottiyhdistys ry on esittänyt hengenpelastusmitalia myönnettäväksi Juha Hiltuselle sekä Jukka Heikkiselle Lieksan Jongunjoella 17.5. 2003 tapahtuneesta ihmishengen pelastamisesta.
Me kaikki tilannetta seuranneet olimme helpottuneita pelastustoimien onnellisesta lopputuloksesta. Jäimme itse kukin miettimään, olisiko tuo onnettomuus voinut osua omalle kohdalle. Kun sattuma puuttuu peliin, ja siihen liittyy olosuhteisiin nähden puutteellinen varustus, kaikki on mahdollista. Tästä tilanteesta selvittiin taidolla ja onnella. Olisiko onnettomuus voitu välttää? Mitä pelastustoimissa olisi voitu tehdä toisin? Näitä kysymyksiä käsiteltiin illan mittaan Aittokosken rannalla, Arto Räsäsen saunassa ja iltanuotiolla. Myös se korpifilosofi Konsta Pylkkäsen kuvaama ”paras ja imelin viisauven laji” eli jälkiviisaus astui kuvaan mukaan – siinä lajissa on melojakin viisaimmillaan.
Kesän melontaretket jatkuivat. Yksi vaikutus Aittokosken tapahtumilla kuitenkin oli omaan retkivarustukseeni: jokaisessa kajakissa ja kanootissa oli siitä lähtien kirves mukana.
Martti Lariola
