Kuivapukua on tärkeä kylmien vesien varuste. Kylmällä vedellä tarkoitetaan 0-20 asteista vettä. Jos alla on vaikka kaksi paksua fleece kerrosta, selviytyy pari asteisessa vedessä hengissä kohtuullisen pitkä ajan. Hypotermia tulee kuitenkin jossain vaiheessa silloinkin vastaan. Ongelma on myös se, että jos pukeudutaan veden lämpötilan mukaan, on melominen tukalaa, koska hikoilu voi olla voimakasta.
Kuivapuvun paras puoli on se, että alla oleva vaatetus ei kastu vaikka joutuisi veden varaan. Kuulostaa varmasti itsestäänselvältä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos meloja kaatuu kylmällä vedellä ja pääsee hän rauhallisella toiminnalla takaisin kajakkiin, hän luultavasti lämpenee nopeasti melomista jatkamalla. Tämän takia kuivapuku on ympärivuotisena varusteena oivallinen, koska vaatteita ei tarvitse vaihtaa kaatumisen jälkeen.
Se miten kuivapuvun alle pukeutuu, on jokaisen melojan omalla kohdalla mietittävä. Melomaan lähdettäessä lähtökohdan tulee aina olla se, että kajakkiin päästään takaisin, jos kaatuminen sattuu. Hypotermia uhkaa niin kesällä kuin talvella melottaessa Suomen vesillä. Hypotermia tappaa vuosittain useita melojia maailmalla.
Kuivapuku antaa mukavasti peliaikaa jääkylmässä vedessä, vaikka alla ei olisikaan pilkkihaalaria, vaan lämmin sään mukainen varustus. Kylmä tulee aika nopeasti veden varassa, mutta hypotermia ei uhkaa välittömästi. Rauhallisuus on helppo säilyttää ja pelastautuminen tämän seurauksena tapahtuu tehokkaasti ja harkitusti, turhia hätäilemättä. Kokeilemalla kuivapukua avannossa mökillä antaa hyvän kuvan siitä minkä verran vaatetta pitää olla, jotta selviytyy kohtuullisen mukavasti viisi minuuttia veden varassa. Omalla kohdalla eskimo on ensisijainen konsti kaaduttaessa ja seuraava vaihtoehto pelastautua yksin kestää rauhallisesti tehtynä alle minuutin. Tämän takia pukeudun enemmän sään mukaan kuin veden lämpötilan mukaan. Molemmat kuitenkin huomioiden.
Kuivapuku on siis hyvä varuste. Se lisää turvallisuutta, mutta ei yksinään auta riittävästi kaaduttaessa. Melojan taito pysyä pystyssä onkin se tärkein asia. Pelastautuminen on osattava hyvin ja tämän lisäksi varusteet on oltava kunnossa kylminä aikoina eli ympäri vuoden.
Jose Lahtinen




