Vuorovesiolosuhteissa melominen vaatii aina suunnittelua vesille lähdettäessä. Suunnittelulla ajoitetaan liikkuminen siten, että haastavat paikat sivuutetaan virtauksen ollessa kääntymässä. Tällöin aallokkoa ei synny ja paikan ohittaminen on turvallista. Toisaalta ajoitusta vaatii myös se, jos halutaan johonkin paikkaan juuri kun virtaus on voimakkaimmillaan.
Virtaavassa vedessä melominen merikajakilla vaatii saman perusosaamisen, jota koskimelonnan peruskurssilla harjoitellaan. Virran raja on kyettävä ylittämään päävirrasta akanvirtaan ja toisinpäin. Lossaamisen taitoa tarvitaan ja aallokon kanssa on tultava toimeen. Merellä tilanne on vain usein mittakaavaltaan suurempi kuin koskessa.
Merikajakki on pitkä ja kankea koskikajakkiin verrattuna. Tämän takia ennakointi ja toiminnan suunnittelu etukäteen on tärkeää. Virran rajan läpäisyssä on kulman oltava juuri oikea, jotta kajakilla päästään haluttuun suuntaan. Toisaalta kajakki on nopea, mikä mahdollistaa voimakkaassakin virrassa liikkumisen. Merikajakki on itse asiassa aivan pätevä peli virtaavaan veteen kun sen ominaisuudet tulevat tutuiksi. Mitä paremmat melontataidot, sen nautinnollisempaa melominen virtaavassa vedessä on!
Surffaaminen vuorovesiaallokossa on melontaa parhaimmillaan. Suomessa voi aallokossa surffailla, mutta mukana on aina kova tuuli ja vastatuuleen melominen. Sen sijaan vuorovesiaallokossa ei tuulta juuri tarvita apuun. Jos virtaus on heikompi, niin voi surffata aaltojen alkamiskohtaan asti ja pitää taukoa kellumalla. Virta kuljettaa taaksepäin ja taas surffataan vastavirtaan. Kovemmassa virrassa taas vierestä löytyy (pitää löytyä) akanvirta, johon voi siirtyä huilaamaan. Tauon jälkeen voi meloa ylävirtaan aaltojen alkamispaikkaan, jossa aallot ovat parhaimmillaan. Akanvirrat tai leveät virranrajat (halkaisija jopa 20m) ovat pyörteisiä, mutta kuitenkin paljon rauhallisempia kuin itse pelimaasto.
Hienous vuorovesiaallokossa on sen muuttuminen tunti tunnilta. Jos aallokko on liian raju, voi pitää tauon ja tulla tunnin päästä katsomaan olisiko tilanne rauhoittunut sopivasti. Kaikille melojille löytyy varmasti tekemistä, eikä tarvitse olla mikään guru nauttiakseen näistä hienoista olosuhteista. Jos olosuhteet ovat isot, aallokot ovat todella vaikuttavia vaikka vaan vierestä seuraten ja näissä paikoissa todella tuntee itsensä pieneksi.
Surffailu vuorovesiolosuhteissa noudattaa itselläni aina samaa kaavaa. Surffailussa unohtuu helposti harjoiteltu perustekniikka, koska tilanne on uusi ja erilainen. Ensin hössötetään voimalla ja sitten kun voimat on loppu viiden minuutin jälkeen, ruvetaan vasta ajattelemaan tekniikkaa. Hetkittäin tilannetta saattaa hallita ja välillä otetaan vastaan murtuvia aaltoja toinen toisensa perään(isommassa aallokossa). Jokaiselle on omat rajat, missä tilanne on hallinnassa ja missä kyse on vain selviytymisestä. Liian isossa aallokossa ei ole kivaa eli mieluummin aluksi vähän liian pienessä kuin liian isossa.
Turvallisuudesta ei tingitä täälläkään, päinvastoin. Omatoimisesti melomista näissä paikoissa en voi kenellekään yleisesti suositella, vaikka teorian vuorovesiolosuhteista hallitsisikin. Paikallinen ammattiopas (BCU level 4 tai level 5 coach) tuntee paikat ja ennen kaikkeaan pienet paikalliset oikut olosuhteissa. Samaten he hallitsevat tilannetta ja kykenevät auttamaan tarpeen vaatiessa. Nämä ammattilaiset ovat työskennelleet vuosia haastavissa olosuhteissa ja todella käytännössä osaavat asiansa. Heillä reskutustaidot ovat jotain muuta kuin uimahalliharjoitusten tulosta. Hekään eivät kuitenkaan aina voi tilanteelle mitään eli heidän tärkein on tehdä päätös, ovatko olosuhteet sopivat kyseiselle ryhmälle. Isoissa olosuhteissa on melojan oltava kykeneväinen pitämään itsestään huolta, eikä kaatuminen saisi johtaa uimiseen. Virta kuljettaa kaatunutta melojaa todella nopeasti kauemmas ja jos ilmenee isompia ongelmia, apuun tarvitaan aina rannikkovartiosto. Näillä vesillä melojien ja rannikkovartioston yhteistyö on arkipäiväistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toiminta lasketaan tämän varaan.
Jose Lahtinen
