On muutamia yleisesti hyväksyttyjä perusasioita, jotka vaikuttavat kajakin merikelpoisuuteen. Tämän lisäksi on myös paljon mielipideasioita.

Kajakin tulee pysyä pinnalla vaakatasossa kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kajakin pysyminen vaakatasossa mahdollistaa pelastautumisen kaatumistilanteessa. Tämän vuoksi merikelpoinen kajakki on etu ja takalaipiolla varustettu. Tällainen kajakki on helppo tyhjentää pelastajan toimesta tai pumppaamalla. Kajakissa tulisi olla kunnolliset ja jäykät kansiköydet. Niiden tarkoitus on tarjota varma ote kajakkiin jos ollaan kaatuneena kovassa aallokossa ja kiivetään takaisin kajakkiin.

Kajakin jolla melotaan isoilla avoimilla vesillä, tulisi olla kohtuullisen helposti käsiteltävä, vaikka evä tai peräsin vioittuisi kesken reissun. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kajakki kampea hallitsemattomasti suuntaan tai toiseen hankalissa tuuliolosuhteissa. Tähän ominaisuuteen vaikuttaa huomattavasti melojan taito. Taitavan melojan käsissä useampi kajakki on hallittavissa hankalissakin oloissa.

Kajakeilla on erilaisia perusluonteita. Niin suuntavakaista kuin ketteristä kajakeista puhutaan erittäin merikelpoisina, mikä voi tuntua ristiriitaiselta. Melontaurani alkupuolella ensimmäinen täysverinen merikajakki oli suuntavakaa ja suorakölinen. Sillä oli nautinnollista meloa kelissä kuin kelissä, koska se piti suuntansa ja leikkasi aaltoja, vähentäen ryskyttävää hyppimistä. Ketterät merikajakit tuntuivat menevän joka suuntaa, eivätkä ne olleet niin nopeitakaan.

Nykyään tilanne on aivan toisinpäin. Tekniikan kehityttyä, rupesi ensimmäinen kajakki tuntumaan kankealta ja siltä, ettei se suostunut riittävän helposti menemään sinne mihin meloja halusi. Se kuitenkin ajoi harjoittelemaan tekniikka entisestään, eikä varsinaista ongelmaa missään tilanteessa ollut. Ketterämmät kajakit rupesivat kuitenkin tuntumaan hauskoilta meloa, koska taito mahdollisti niiden pitämisen hanskassa. Kovassa merenkäynnissä tuntui tilanne olevan vielä paremmin hallinnassa.

Ketterän kajakin edut tulivat omalla kohdalla esille vasta kun taito oli riittävän hyvä. Aluksi ei ollut riittävää tuntumaa reagoimaan erilaisiin tilanteisiin, mikä tarkoitti melomista sinne tänne reippaammassa myötäisessä aallokossa. Nykyään ketteryys mahdollistaa hallitun melomisen todella haastavissa olosuhteissa. Suorakölinen kajakki ui enemmän aallon sisällä, kuin käyrärunkoinen, mikä tekee suunnan korjaamisesta työläämpää. Toisaalta suunnan korjaamiselle ei ole samasta syystä tarvetta niin usein.

Tällä hetkellä nautin eniten kovassa tuulessa surffailusta, missä melotaan edestakaisin ja sinne tänne. On siis luonnollista, että arvostan ketteryyttä. Jos melominen on luonteeltaan perinteisempää, niin suuntavakaa peräsimellinen kajakki on varmasti toisten mielestä se kaikkein merikelpoisin(kunhan kajakki toimii myös ilman peräsintä ja melojan taidot riittävät siihen).

Toisin sanoen tiettyjen perusasioiden jälkeen merikelpoinen kajakki on melojalle tuttu ja omien mieltymisten mukainen.

Jose Lahtinen